Ihmisten sotessa ihmisten yhteyksiä

16.1.2022

Kukaan ei väitä, että digitalisaatio olisi hyödytöntä. Ilman sitä yhteiskunnan toiminta seisahtuisi, mutta monessa hommassa digitalisaatio on levittänyt tehtävät kuin Jokisen eväät. Lääkärinä tein syksyllä 2021 ennätykseni digitalisaation aikaansaannosten perkaamisessa: poistin yhden potilaan tiedoista 40 lääkettä, jotka hänellä oli tietokone- ohjelman mukaan käytössä, ja todellisuudessa ei. ”Digi-Jokisen eväiden” leviämisestä ympäriinsä, ja siitä johtuneiden virheiden korjaamisessa on ajoittain mennyt lähes yhtä paljon aikaa kuin potilaiden hoitamisessa.
Digitalisaation etuja hoetaan. Haitat, viiveet, toimintahäiriöt ja valtavat kustannukset unohdetaan tietoisesti. Pelkästään järjestelmien toimintavarmuuden säilyttämiseksi maksetaan kymmeniä miljoonia. Niillä rahoilla ei saada mitään uutta, eikä tule hoidetuksi yhtään potilasta. Mutta kun mietitään uusia ratkaisuja, kuuluu aina huuto: digitalisaatio, digitalisaatio!
Perustelu PHHYKY:n strategisen yhteistyökumppanin, Harjun terveyden valtaan nousulle oli Mehiläisen suurenmoiseksi kuvailtu digi- talisaatio. Digiklinikan perustin kolmen kollegan kanssa 1991. Teemana terveys-tiedosto käsitti 416 äänitallennetta, joista sai puhelimitse tiedot yleisimmistä sairauksista ja hoidoista, neuvoja ja selityksiä. Edullinen, automaattinen tietopalvelu toimi viiveittä koko Suomessa vuoteen 2000.
Digitalisaatio edellä-periaate on tehnyt lääkäreistä, organisaation eniten koulutetuista ja kalleimmista ammattilaisista sivutoimisia konttoristeja. Toimistotyöntekijöitä on sen ansiosta voitu panna pellolle, ja kehutaan syntyneen säästöjä! Tyhmempää työnjakoa on vaikea kuvitella. Kun Ihmisten sote saadaan toimimaan, aletaan käyttää ihmisjärkeä. Erittäin vahingollista on tunkea digitalisaatio tehtäviin, joissa sillä ei ole mahdollisuuksia tyydyttää todellisia tarpeita! Ihmisten kanssakäymisessä digitalisaatio ei koskaan korvaa toista, elävää ihmistä.
Digitalisaatio synnyttää uusia tasa-arvon loukkauksia. Tämä on hyvin vastenmielistä, kun soten tavoit- teeksi sanotaan tasa-arvon lisääminen. On väärin ottaa käyttöön järjestelmä, joka suurelle osalle kansalaisista on käyttökelvoton. Maan hiljaiset pysyvät hiljaa. Ihmisten sotessa mökin mummo ja kerrostalon pappa pystyvät hoitamaan asiansa perinteisellä puhelimella tai henkilökohtaisissa tapaamisissaan.
Viihdeteollisuus saa mielin määrin tuottaa vekottimia ja sovelluksia maksaville asiakkailleen. Sairas, apua tarvitseva ihminen saakoon tärkeää palvelua. Digitalisoitu palvelu tarvitsee rinnalleen toimivan järjestelmän, jossa ihminen saa yhteyden ihmiseen. Tradenomeja, jotka voivat hoitaa tarvittavia yhteyksiä, on työttöminä satoja.
Digitalisaation levitystä on puolusteltu sillä, että kohta vanhat, viime vuosituhannen kääkät kuolevat, ja heidän tarpeitaan ei tarvitse ottaa huomioon. Empatian puute päättäjillä on ollut sitä luokkaa, että psykiatriassa puhutaan psykopaateista. Sotessa tärkeimmät asiakasryhmät nyt ja tulevaisuudessa ovat monella tavalla huonokuntoisia, aistitoiminnoiltaan, jaksamiseltaan ja myös henkisesti tai elämän- tilanteensa kuormittamia. He ansaitsevat myötäelävää, ystävällistä, oikeaa palvelua.

Digitalisaation käyttöön pakottaminen on ymmärtämätöntä ja julmaa. Ei ole yritetty tehdä Ihmisten sotea, vaan digitaalien sotea – ja tietysti digibisnestä.

Jyrki Joensuu

Tämä artikkeli käsitteli Ihmisten soten 6. teesiä Synaptorin soten erikoisnumerossa sivulla 6. Ihmisten soten kaikki 10 teesiä luettavissa Synaptori 1/2022:

https://www.synaptori.com/wp-content/uploads/2022/01/synaptori1_2022_netti.pdf

 

*