Pötyhöpöä aina vaan lisää

15.9.2020

Synaptori on puolueista riippumaton valtakunnallinen media. Päätoimittajaa kiinnostaa harhaan johtaminen, koska oikeassa johtamisessa viedään perille, oikeaan paikkaan. Harhaan johtamista on sekin, että toiminta ei johda mihinkään. Asiat pyörivät kehää. Ympyrän rata on päättymätön. Radalla kulkeminen on tyhmää, vaikka sitä hienoilla sanoilla kuvattaisiin. Suomessa harjoitetaan toimintaa, jolla ei ole todellista tarkoitusta. Jos turhaa touhua ei olisi, ei puhuttaisi uhkaavasta työvoimapulasta. Esimerkki Ylinen Pietarin moottoritie. Sen piti kulkea Etelä-Suomen läpi Pietarista Turkuun. Suunnittelemiseen käytettiin miljoonia. Tietä ei koskaan tehdä. Sen valmistelu lopetettiin kansalaistoiminnan vastustuksen ansiosta. Lukemattomat kehittämishankkeet kuuluvat samaan sarjaan. Ne työllistävät liudan byrokraatteja, projektipäälliköitä, konsultteja – ja katoavat jättämättä jälkiä. Pötyhöpöä tarvitaan niiden hyväksymiseen ja kustantamiseen.

Tosi sisältö puuttuu

Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä perustettiin 1990-luvulla. Sen kokoontumiset sammahtivat 2010 tienoilla turhina. Siispä 2020 pötyhöpöporukka perustetaan taas. Pitää matkustella, tutustua, perehtyä, konsultoida, ynnä muuta. Tällaista kerrotaan. ”Yhteistyöryhmän tehtävänä on kaupunkipolitiikan edistäminen, valtioneuvoston ja kaupunkien kaupunkipolitiikan koordinoiminen ja kehittäminen. Lisäksi kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä osallistuu kansallisen kaupunkistrategian valmisteluun.” ”Yhteistyöryhmän tavoitteena on vahvistaa valtion, kaupunkien ja kaupunkiseutujen vuorovaikutusta ja kumppanuutta, edistää kaupunkiseutujen uudistumis- ja kilpailukykyä, sosiaalista kestävyyttä ja kykyä vastata ilmastomuutoksen haasteisiin sekä kehittää kaupunkiympäristöä.” Teksti on kuin pötyhöpön oppikirjasta. Tämä ei valitettavasti ole huumoria. Tavoitteissa heitellään käsitteitä, joita ei voi täsmällisesti määritellä. Ne ovat vailla yhteyttä todelliseen elämään.

Keksitään pyörä uudestaan

Jos asiasta ei voi selkeästi sanoa, mitä se on, asiaa on mahdotonta käsitellä kokouksissa tai missään. Tarkastellaan sanoja ”Sosiaalinen kestävyys”. Mitä se on? Onko se sitä, että Lahdessa amfetamiinin käyttö vähenee? Onko se lähikauppojen ylläpitämistä? Onko se vanhusten digitaitoja? ”Kaupunkipolitiikka”, mitä se on? Siihen kuuluu 1100 kappaletta erilaisia asioita. Kaupunkien asioista ovat huolehtineet tuhannet virkahenkilöt ja kuntapäättäjät, sadat kansaedustajat ja muut poliitikot, tutkijat ja johtajat. He ovat olleet olemassa, nauttineet korvauksia työstään ja edistäneet kehittämistä. Oikeastaan kaupunkipolitiikkaa on tehty tuhansia vuosia. Kaupungeilla ja kunnilla on omat edunvalvontajärjestönsä. Ovatko ne kadonneet? – Vai, kamalaa! Eivätkö ne ole koskaan tehneet mitään?

Lisää pötyhöpöä

Uusi sekalainen, vallaton yhteistyöryhmä ei saa aikaan tolkullista. Historiaan jäävät kalskahtavat tavoitteet ja pumaskat komeron hyllyille. Pötyhöpö luo lisää pötyhöpöä. Vastuuta tuloksista kenenkään ei tarvitse kantaa, koska ei synny mitään mitä voisi mitata. Työryhmä matkailee juttelemaan eri kaupungeissa. Ok. Kokoontujat nauttivat lounaita ja päivärahoja. Ok. Ulkomailla täytyy ehdottomasti käydä. Ok. Eurooppa on kaupunkeja täynnä! Sieltä noudetaan ideoita Suomen ”kaupunkipolitiikkaan”. Muutaman vuoden kuluttua saadaan tulokseksi, että työryhmää laajennetaan kehittämistoimenpiteiden koordinoinnin edistämiseksi. Muutama avustaja ja sihteeri on rekrytoitava. Kaikki Ok. Pötyhöpössä kudotaan kangasta keisarin uusia vaatteita varten.

Synaptori numero 4/2020 muut artikkelit pääset lukemaan tästä.

*